Raha on vaihdon väline

Otetaanpa tähän alkuun tämä video, siltä varalta että joku vielä ei ole nähnyt. Sen jälkeen kun siihen viitattiin blogin kommenteissa, siitä on tehty tämä hauska animaatioversio.



Työterveyslaitoksen sivuilla taas mainitaan seuraavaa:

Tutkimusten mukaan esimerkiksi seuraavat työn voimavarat vahvistavat työn imua:

• Työtehtävien haastavuus ja monipuolisuus
• Vaikutusmahdollisuudet työhön
• Työpaikalla koettu arvostus ja tuki
• Kannustava johtaminen
• Mahdollisuus oppia ja kehittyä työssä

Korostan siis että listasta puuttuu parempi palkka.

Siis, vielä kerran pojat ja tytöt: raha ei motivoi. Tai motivoi se toki sen verran, että palkkatyöntekijä saadaan tulemaan töihin - työntekijän nimittäin pitää elää jollain ja jos ei palkalla niin sitten kyseisen ihmisen on tehtävä jotain muuta ja silloin taas ei ehdi käydä palkattomissa töissä - mutta siihen se sitten jää. Systemaattinen tulospalkkaus, erityisesti ajatustyössä, erityisesti jos-eli-kun se toteutetaan lomakkeilla pisteitä laskemalla, on sen takia minun mielestäni kuolleena syntynyt idea. Kannustimeksi siitä ei ole, mutta stressitekijäksi kylläkin. Mutta tämä ei suinkaan tarkoita, ettenkö pitäisi järkevänä, perusteltuna ja oikeudenmukaisena maksaa isompaa palkkaa sille yhdelle autoliikkeen neljästä myyjästä joka kuukausi toisensa perään myy enemmän autoja kuin ne kolme muuta yhteensä... mutta siinä on mukana liuta huomioitavia tekijöitä ja eipäs mennä siihen ihan justiinsa nyt.

Sen sijaan muistellaanpa hetki mitä raha on. Vaihdon väline kaupankäynnissä. Ja juurikin kaupankäynnistä työssäkin on kyse, työpanoksen ostamisesta ja myymisestä. Moni työntekijä ajattelee työnantajan olevan jotenkin korkeammassa asemassa ja työntekijä itse on jonkinlainen alamainen. Tämä näkyy siinä ajattelussa että työntekijän pitää olla työnantajalle kiitollinen siitä että tämä on suostunut ottamaan hänet töihin. Monestihan vaikkapa purnaus huonoista työoloista päätetään siihen että pitää sentään olla onnellinen että töitä ylipäätään on.

Työntekijä on myyjä ja työnantaja on ostaja. Mitä kertoo myyjän arvostuksesta tuotettaan kohtaan, jos hän kauppojen jälkeen kiittää hyvää onneaan että joku suostui sen ostamaan?

Ymmärrän toki, että työpanoksen kaupassa ostaja ja myyjä eivät ole niin tasa-arvoisia kaupankäynnin osapuolia kuin tavaran kaupassa, ja siksi kauppaa ja työtä esimerkiksi säädellään ihan eri laein, mutta silti tämä ideologia olisi syytä pitää mielessä palkkatyötä tehdessä ja teettäessä. Eli vaikka onkin niin, että työmarkkinoilla ostajalla on enemmän valinnanvaraa kuin myyjällä, alamaiseksi ei kenenkään pitäisi ruveta.

Työssä, kuten muussakin kaupankäynnissä, hinnan eli palkan lisäksi oleellista on myös millä ehdoilla kauppaa käydään. Tämäkin tuli mieleeni päivän ykkössuosikiksi nousseen Taloussanomien artikkelia lukiessani.

Kyse on siitä, että annetaan ihmisille vapaus käyttää omia aivoja, ja ettei tarvitse tehdä aina niin kuin insinöörit ovat päättäneet.

Esimiehen pitää luottaa, että työntekijä tekee työnsä.

Teollisen yhteiskunnan tuotantolinja-ajattelun mukaisesti tehokkuutta mitataan kellokortilla. Aivotyö vaatii kuitenkin toisenlaisia tehokkuuden ja tuottamisen mittareita, Kautto-Koivula sanoo.

Kun siis seuraavan kerran menet töihin, mieti mistä siinä on kyse. Mitä myyt, mistä ostaja maksaa? Onko diili kelvollinen?